sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Back again!

Sori kaikille lukijoille, kuten näkyy niin blogin pitäminen on nyt loppukesästä/syksystä jäänyt vähemmälle. Pahoittelen taukoa, tässä välissä on vaan tapahtunu niin paljon ettei energiaa oo riittänyt ihan kaikkeen. :D Onhan mulla tässä alkanut lukio, Janina muutti muutama viikko sitten tänne Riihimäelle, täytin 16 ja tanssiryhmällänikin oli tämän kauden ensimmäinen esiintyminen. Voisin kertoo vaikka eilisestä, ihanat peruskoulun aikaiset kaverini tulivat juhlimaan mun synttäreitä tänne. Oli tosi kiva ilta, juteltiin, syötiin liikaa, hengattiin ulkona ja kuunneltiin legendaarista musiikkia.



Ostin tosiaan 60 ilmapalloa kun sain kolme pussia kahden hinnalla... En sido enää ikinä yhtäkään noista saatanallisista keksinnöistä. Mut olihan ne aika söpöjä.



Löysin netistä tällasen superkivan seuraleikin, eli suklaalevy kääritään tiukasti sanomalehtiin. Paketin saa avata vain veitsellä ja haarukalla. Pelaajat heittävät ringissä noppaa, ja avaamisvuoro siirtyy aina seuraavalle, joka heittää kuutosen. Tosi hauskaa, ainakin me tykättiin! 


Ulkonakin tosiaan tuli käytyä ja mihinkäs muualle me päädyttiin kuin leikkipuistoon. Tässä Emma söpönä. :3

 Leivoin meille vielä lisäksi itse maailman hienoimman suklaatäytekakun jonka kasasin Kinuskikissa leipoo- kirjan ohjeilla. Jos on kiinnostunut kakkuharrastuksesta niin toi kirja kannattaa ehdottomasti ostaa, on todellakin hintansa arvoinen ja täynnä erilaisia vinkkejä erityisesti kakkuihin mutta myös muihin leivonnaisiin liittyen. Kinuskikissan blogia kannattaa myös käydä kurkkaamassa!
 Tällasta tänään, jospa mun blogi heräisi nyt uudelleen eloon. Suukkoja kaikille. :*

 ~Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti